Kylie Minogue haluaa taas näyttelijäksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australialainen poptähti-näyttelijä Kylie Minogue haluaa jatkossa elvyttää näyttelijänuransa, jonka ohi popmusiikki ajoi jo vuosikymmeniä sitten Loco-Motion -megahitin kansainvälisen menestyksen myötä.

Kylie Minogue nähdään pian sivuroolissa Doctor Who -televisiosarjassa, ja alunperin televisiosta julkisuuteen noussut tähti innostui jälleen näyttelemisestä. Tuottaja Russell T. Daviesin mukaan tähti on haltioissaan näyttelemisestä, ja hän uskookin, että Kylielle tarjotaan ensi vuonna useita televisiorooleja.

– Hän teki sen, koska minusta hänen ajatuksensa suuntautuvat nykyisin siihen suuntaan. Hän kaipasi niitä aikoja ja sitä kurinalaisuutta. Ainakin minä kiinnittäisin hänet uudelleen, Davies kertoi Access Hollywoodin mukaan.

– Ihmiset ovat jo unohtaneet, että hän oli Neighbours-sarjan tähti, joten hän on tottunut tekemään kokonaisen jakson kuvaukset yhdessä päivässä.