O.C.-tähti sai rajut syytteet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-malli Mischa Barton on saanut oikeudessa neljä syytettä. Hänelle vaaditaan tuomiota rattijuopumuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumeiden hallussapidosta ja ajokortitta-ajosta. Kaikki syytekohdat perustuvat 27. joulukuuta tehtyyn pidätykseen.

Mischa Barton pysäytettiin poliisin toimesta Länsi-Hollywoodissa, kun hänen oli huomattu ajavan holtittomasti kahdella kaistalla ja jättävän vilkun käyttämättä. Tarkemmissa tutkimuksissa hänen huomattiin olevan päihtynyt ja hänen hallustaan löydettiin marijuanaa. Lisäksi Bartonilla ei ollut asiaankuuluvaa ajokorttia. Oikeudenkäynti jatkuu huomenna.

Mischa Barton noudettiin poliisiasemalta vanhempiensa omistamalla mustalla luksusmersulla, eikä Barton siten myöntänyt minkäänlaisia lausuntoja paikalla odottaneille toimittajille. Näyttelijän vähemmän imarteleva pidätyskuva löytyy tästä!