Kylie Minogue ei menesty Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poppari Kylie Minoguen uusin albumi X ei ole ottanut tuulta alleen amerikkalaisilla musiikkimarkkinoilla. Albumi julkaistiin Atlantin takana huhtikuun 1. päivänä, mutta sitä on myyty tähän mennessä vaivaiset 5.500 kappaletta.

Billboardin listalle levy on sijoittunut vasta numerolle 139, Daily Mail -uutisoi. 39-vuotias australialaispoppari on yrittänyt edesauttaa levyjensä myyntiä esiintymällä useassa amerikkalaisessa televisio-ohjelmassa.

Minogue esitti uuden All I See -singlensä Amerikan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja jopa avautui sairastamastaan rintasyövästä Ellen DeGeneris -showssa. Julkiset esiintymiset eivät kuitenkaan ole tuottaneet toivottua tulosta levymyyntien suhteen.

Ympäri maailmaa supersuosion saavuttanut Minogue on itsekin myöntänyt Amerikan valloituksen olevan haastavaa. Kriitikot ovat syyttäneet Minoguen huonosta menestyksestä hänen valitsemaansa All I See -singleä, jonka hittipotentiaalia ei oltu vielä testattu muualla maailmassa ennen kuin se julkaistiin Yhdysvalloissa levyn ensimmäisenä singlenä.