Lindsay Lohan viemässä Nicole Richien miehen?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiiritähti Nicole Richie ja Good Charlotte -yhtyeen keulahahmo Joel Madden saivat taannoin ensimmäisen yhteisen lapsensa. Richie on sen jälkeen ollut tiiviisti kotona lapsen kanssa, kun Joel on puolestaan keikkaillut ja juhlinut ympäri maailmaa – myös Suomessa.

Nyt pariskunnan rakkauteen epäillään syntyneen säröjä, sillä Joel Madden nähtiin eilen illalla Los Angelesissa juhlimassa yhdessä kohupoppari Lindsay Lohanin kanssa. Lohan ja Madden nähtiin läheisissä tunnelmissa Crown-klubilla järjestetyissä julkkisjuhlissa, Star-lehti uutisoi. Nicole oli kotona hoitamassa perheen lasta.

– Nicole haluaisi olla sekä bilehile että perheenäiti. Hän haluaa lähteä ulos juhlimaan ja pitämään hauskaa, mutta juhliin päästessään hän valittaa, että Harlow tarvitsee häntä heti, lähde kertoi.

– Hän kaipaa todella paljon aikaisempaa huoletonta elämäänsä. Ennen Halow’n syntymistä hän ei kantanut huolta mistään. Hän vain juhli ja shoppaili ystäviensä kanssa.

Koska Nicole Richie joutuu hoitamaan lasta kotona, on Joel Madden ottanut juhlaseurakseen muita naisia. Kuva Joelista ja Lindsaystä löytyy esimerkiksi tästä!