X-Files-tähti Gillian Anderson raskaana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositusta X-Files, eli Salaiset kansiot, televisiosarjasta 1990-luvulla tunnetuksi tullut näyttelijä Gillian Anderson odottaa toista lastaan yhdessä miesystävänsä, liikemies Mark Griffithsin, kanssa. Andersonin manageri Connie Freiberg vahvisti asian keskiviikkona People-lehdelle.

Pariskunnan esikoinen, Oscar-poika, syntyi 18 kuukautta sitten. 39-vuotiaalla Gillian Andersonilla on entisestä avioliitostaan lisäksi 13-vuotias tytär Piper. Hänen isänsä on tuotantosuunnittelija Clyde Klotz. Gillianin toinen avioliitto elokuvatuottaja Julian Ozannen kanssa päättyi huhtikuussa 2006 vain 16 kuukauden avioliiton jälkeen.

Fox-yhtiön tuottamaa Salaiset kansiot -suosikkisarjaa tehtiin vuosina 1993 – 2002. Heinäkuussa sarja nähdään kuitenkin jo toistamiseen myös valkokankaalla. Gillian Andersonin lisäksi elokuvaa tähdittää myös toinen sarjan päätähti, Fox Mulderin roolissa nähtävä David Duchovny. Suomessa hän tähdittää parhaillaan Californication -televisiosarjaa.