Hulk Hoganin poika pääsi eristyssellistä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulun showpainija Hulk Hoganin poika Nick Bollea istuu parhaillaan vankilassa. Hän sai äskettäin kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Vasta 17-vuotias nuorukainen on istunut viime päivät eristyssellissä, mutta hänet on nyt siirretty takaisin normaaliin selliin.

Luksuselämään tottunut Nick joutuu vankiloiden ylikuormituksen takia jakamaan sellinsä kolmen muun alaikäisen vangin kanssa.

Nick Bollea joutui viime vuoden elokuussa Floridassa vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hän ajoi huomattavaa ylinopeutta ja törmäsi palmuun tuhoisin seurauksin. Nuori mies selvisi itse lievin vammoin, mutta mukana ollut ystävä John Graziano sai vakavan aivovamman ja on edelleen sairaalahoidossa. Auto tuhoutui täysin.

Tuomio olisi voinut olla paljon pidempikin, mutta Nick tunnusti tekonsa ja sai sovittua itselleen hieman lievemmän tuomion. Hän suorittaa vankeustuomionsa Pinellasin vankilassa. Hän joutuu olemaan myös viiden vuoden ajan ehdonalaisessa ja ajokiellossa kolme vuotta.

Tuomiossa oli myös hieman erikoisempi määräys, jonka mukaan Nick Bollea ei saa nauttia alkoholia viiteen vuoteen, WENN uutistoimisto kertoi.