Potter-tähti tienaa miljoonia meikkisopimuksesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Harry Potter -elokuvista tuttu nuori tähti Emma Watson on solminut rahakkaan mainossopimuksen Chanel-yhtiön kanssa. Kahden vuoden sopimus meikkijätin kanssa tuo nuorukaisen tilille muhkeat neljä miljoonaa euroa, MSNBC kertoi.

– Näillä rahoilla hän voi elää ja tehdä mitä haluaa, ja tämä on jotain mistä hän voi olla ylpeä. Tämä sopimus on täydellinen Emmalle. Hänestä ei ole tulossa sellaista kuten näistä Hollywood-raunioista. Ei ainakaan vielä, lähde viittasi amerikkalaisiin julkkisnuoriin.

Emma Watson täytti huhtikuussa 18 vuotta, ja samalla hän sai hallintaansa elokuvarooleistaan maksetut noin 13 miljoonan euron varat. Näiden lisäksi tiliä kasvattavat vielä tulevista Potter-rooleista saatavat miljoonat.

Myös Watsonin kanssa Potter-elokuvissa nähtävä Daniel Radcliffe on tehnyt mukavat tulot myös suosikkielokuvien ulkopuolella. Parhaillaan New Yorkissa odotetaan, että hänet nähtäisiin pian uudelleen Equus-musikaalin tähtenä.