Jenni Vartiainen: Olin tosi huono festarikävijä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen popmusiikin kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva Jenni Vartiainen kertoi juhannuksena Staralle, että hän on käynyt vain kerran festareilla kuuntelemassa bändejä.

– Olin muutama vuosi sitten Provinssissa. Olen ollut tosi huono festarikävijä, sillä minulla on aina ollut harrastus- tai muita menoja, taitoluisteluharrastuksensa selkävamman takia yhdeksän vuotta sitten lopettamaan joutunut Jenni Vartiainen kertoi.

Vaikka Vartiainen ei ole festareilla ehtinytkään bilettämään, esiintyi hän mielellään myös Himoksella. Kaunotar kehui vuolaasti keskisuomalaistapahtumaa.

– Täällä on mahtavaa: loistava yleisö ja loistava backstage, tarkoitan siis tätä cateringia. Sää voisi olla vähän parempikin, mutta sadetta lukuun ottamatta kaikki on hyvin.

Jenni Vartiaisen alkanut kesä kuluu vauhdikkaasti keikkaillen ja uutta albumia luoden.

– Mielettömiä seikkailuja… Musiikista voin kertoa sen, että minulta tulee jossain vaiheessa levy ulos. En kuitenkaan viitsi puhua aikatauluista sen enempää, koska luova prosessi on aina luova prosessi, enkä halua myöhemmin selitellä mitään, Jenni kertoi Staralle.