Oasis julkaiseen uuden levyn lokakuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittipop-yhtye Oasis julkaisee tänä vuonna seitsemännnen studioalbuminsa nimeltä Dig Out Your Soul. Levy julkaistaan 8. lokakuuta, ja viikkoa aikaisemmin julkaistaan levyn ensimmäinen singlelohkaisu The Shock Of The Lightning.

Albumin on tuottanut Dave Sardy, joka toimi tuottajana myös vuonna 2005 julkaistulla levyllä Don’t Believe The Truth. Albumi on nauhoitettu Lontoon Abbey Roadilla ja miksattu Los Angelesissa. Levyn säveltämiseen osallistui koko Oasis-nelikko, mutta suurin osa biiseistä on edelleen Noel Gallagherin käsialaa.

Dig Out Your Soul on yhtyeen ensimmäinen omalla Big Brother -levymerkillä julkaistava albumi. Pohjoismaissa Big Brotheria edustaa Bonnier Amigo Music Group.