Stevie Wonder raivostui ”neekerilevystä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu soul-artisti Stevie Wonder on raivostunut hiphop-artisti Nasin taannoisista suunnitelmista antaa seuraavalle albumilleen nimeksi Nigger, eli suomeksi Neekeri. Wonderin mukaan monet ihmiset kokevat yhä edelleen sanan loukkaavaksi, eikä sitä sen takia saisi käyttää levyn nimenä.

Nas joutui jo aiemmin levynsä rasistisen nimen kanssa vastatuuleen niin Def Jam -levy-yhtiönsä kuin medioidenkin saralla, ja hänet suostuteltiinkin lopulta muuttamaan nimi toiseksi. Nyt levyn nimeksi on tulossa vain Nas. Nimenvaihdos ei ole kuitenkaan lopettanut aikaisempiin suunnitelmiin liittyvää kiivasta keskustelua.

Stevie Wonder haluaa jatkaa keskustelua, sillä hänen mielestään on vastenmielistä, että joku edes suunnitteli käyttävänsä sanaa taiteellisten tuotostensa nimenä. Wonderin mielestä koko keskustelu on tuonut sanan uudelleen ihmisten mieliin ja sanavarastoihin, joista se pitäisi saada lopullisesti kitkettyä.

– En ole ainoa, jonka mielestä tuo sana oli jo haudattu ja jonka mielestä sana pitää haudata. Ihmiset sanovat käyttävänsä sanaa huvikseen, mutta minä en ole sitä mieltä. Joskus se tulee esiin myös keskusteluissa. Kaikki se tuska mitä se on aiheuttanut vuosien varrella, ja mitä se tuo ihmisten mieliin, se pitää saada haudattua, Stevie Wonder kertoi kanadalaisen CBC-julkaisun haastattelussa.