Amy Winehouse mukaan hiphop-levylle?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-tähti Busta Rhymes haluaa brittipoppari Amy Winehousen mukaan seuraavalle levylleen. Suomessakin taannoin konsertoinut Busta kertoo olevansa kyllästynyt tekemään yhteistyötä tunnettujen amerikkalaisten artistien kanssa ja haluavansa seuraavaksi mukaan jonkun hieman uudemman nimen.

Hänen mukaansa Amy Winehouse on ykkösvaihtoehto vierailijaksi seuraavalle albumille. Busta Rhymes kertoo olevansa Winehousen musiikin suuri fani.

– Maailmassa on paljon artisteja, joiden kanssa haluaisin tehdä yhteistyötä. En kuitenkaan halua sitä heidän nimiensä takia vaan siksi, että voisimme yhdessä tuottaa jotain erikoista, Rhymes kertoi E! Onlinen mukaan.

Mikäli Busta haluaa Winehousen mukaan levylleen, alkaa hänellä olla varsin kiire. Amyn isän mukaan tähti elää alituisessa hengenvaarassa, ja yksikin tupakka voi olla vakavan keuhkosairauden kanssa painiskelevalle popparille kohtalokas.