Mariko ihastui Hankoon: Mahtava kesäkaupunki!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdelehti Stara tapasi soolouralle taannoin siirtyneen Marikon Hangossa Hangon Regatta Weekend -festivaalin tiimellyksessä. Hän kehui vuolaasti Suomen eteläisintä kaupunkia.

– Tämä on mahtava kesäkaupunki! Olemme olleet täällä kaksi tai kolme kertaa keikalla. Minun pitää kuitenkin myöntää, että olen hyvin epätietoinen Regatta-tapahtumasta, laulaja kertoi Staralle oman keikkansa alla.

Mariko ilmoitti samalla, että keikat pitävät hänet kiireisenä vielä useita kuukausia.

– Pamahdimme tänne tänään. Tällaista menoa jatkuu vuoden loppuun asti. Hommat painottuvat viikonloppuihin. Tämä on kuitenkin kesän ainoa festarikeikkamme.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa suomalaiset hurmannut Mariko kertoi lisäksi, ettei hän ole hylännyt tanssiharrastustaan.

– En seuraa mitään lajia, mutta tanssin, kävelen, uin ja harrastan aerobicia.

Stara tapasi Marikon myös Tammerfesteillä, ja kyseisen videohaastattelun voit katsoa kahdessa osassa tästä: osa 1 ja osa 2.