Adressi: Konemusiikki on huumetta ja pitää kieltää!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on adressien luvattu maa, jossa jokaiselle asialle löytynee oma adressinsa. Viime viikonloppuisen Konemetsä-tapahtuman massiivisen huumeratsian seurauksena verkkoon on nyt perustettu myös erikoinen adressi, jossa vaaditaan konemusiikin kieltämistä.

Vaatimuksen alulle pannut nimimerkki Sakarias Lehtomäki perustelee vaatimustaan sillä, että konemusiikin ja huumeidenkäytön välillä on suora yhteys ja että konemusiikin kuuntelu johdattaa kuulijat huumeiden käyttäjiksi.

Syynä on tapahtuman edustama ns. konemusiikkikulttuuri, joka salakavalasti houkuttelee nuoret käyttämään erilaisia huumausaineita suonensisisesti jopa poliisitoimien uhalla.

Sinänsä varsin koomisen adressin tekijä ei ole tyytynyt vain yhdistämään konemusiikkia ja huumeita, sillä adressin mukaan myös konemusiikki itsessään on huumetta. Se tuleekin määritellä lainsäädännössä huumausaineeksi, jonka kuunteleminen on rinnastettava huumeidenkäyttöön.

Me allekirjoittaneet vaadimme siis, että ns. konemusiikki luokitellaan lainsäädännössä suoraan huumausaineeksi ja sen kuuntelemisesta on tehtävä huumausaineen käyttörikos.

Adressin mukaan kuka tahansa huumekauppias osaa tehdä konemusiikkia yhdellä napin painalluksella ja saada siten myös uusia asiakkaita huumeilleen. Konemusiikin lisäksi myös Assembly-tapahtuma on joutunut samanlaisen adressin kohteeksi, ja sen kieltämistä vaaditaan niin ikään vahingollisena.

Konemusiikin adressi löytyy tästä. Eiliseen iltaan mennessä adressi oli kerännyt vasta 163 nimeä. Sakarias Lehtomäki tunnetaan adresseja tehtailevana nimimerkkinä, jolle on vaadittu jopa porttikieltoa Adressit.com-palveluun. Hän on aiemmin vaatinut esimerkiksi aprillipäivän kieltämistä ja sijoittajien sterilointia.