Pori Jazzissa jo 63.000 kävijää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Porissa käynnissä oleva Pori Jazz on vetänyt tänä vuonna juhlakansaa yli odotusten. Eilen illalla Porin Kirjurinluodolle oli saapunut huimat 30.000 katsojaa seuraamaan tapahtuman pääesiintyjän, Santanan, konserttia.

Loppuunmyydyn konsertin väkimäärä sai konserttialueen pullistelemaan juhlakansasta, ja monien mielestä alue oli jo liian täynnä väkeä. Järjestäjät olivatkin joutuneet tekemään muutoksia alueelle, jotta väkimäärä mahtuisi sisään. Tungoksesta huolimatta yleisömeren keskelle Santanan esiintymisen aikana hälytetty ambulanssi pääsi kulkemaan sujuvasti.

Pori Jazz Santanan menestyksen myötä ylittänyt jo perjantaina koko tapahtuman yleisötavoitteensa, joka on 55.000 kävijää. Perjantaihin mennessä festivaaliin oli myyty 63.000 lippua, tapahtuman edustaja Katja Leppäkoski kertoi. Tänään Kirjurinluodolla esiintyvät Shaggy ja Mary J. Blige.