Timbalandin Suomen keikka vaakalaudalla?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu hiphop-artisti ja -tuottaja Timbaland aiheuttaa harmaita hiuksia suomalaisille faneilleen. Yleisradion uutisten mukaan hänen konserttinsa Lahdessa on nimittäin vaakalaudalla.

Supertähden on määrä esiintyä 23. elokuuta Lahden mäkimontussa osana MTV-musiikkikanavan järjestämää tapahtumasarjaa. Konsertin järjestelyt ovat kuitenkin jääneet viime tinkaan, eikä tapahtumalle ole vielä haettu esimerkiksi tarvittavaa melulupaa.

Viime aikoina on liikkunut myös huhuja, että Timbaland olisi varattu esiintymään samalle päivälle Australiaan. Huhu tuplabuukkauksesta on hidastanut konsertin lipunmyyntiä huomattavasti, ja tähän mennessä myydyt 7.000 lippua eivät riitä kattamaan konsertin kuluja.

Järjestäjän edustaja Sheldon Monderey kertoi Ylen uutisille, että sopimukset Timbalandin kanssa ovat kuitenkin kunnossa. Toteutuessaan konsertti on historiallinen, sillä se on Timbalandin ensimmäinen virallinen livekonsertti maailmassa.

Timbaland on artisti-tuottaja, jonka meriittilistalla saisi täytettyä suuremmankin artikkelin. Hänen viimeaikaisia kansainvälisiä megahittejään ovat levyttäneet muiden muassa Madonna, Justin Timberlake, Nelly Furtado, 50 Cent, Pussycat Dolls ja Jay-Z.

Muille tekemiensä hittien lisäksi myös Timbaland itse on levyttänyt menestyskappaleita. Hänen viideltä albumiltaan on lohkaistu useita ykköshittejä.