Raimssi : Yllättävä vainu

Albumit · Stara.fi

Suomen nuorimpana levyttävänä hiphop-artistina jokunen vuosi sitten debytoinut tamperelainen Raimssi on nyt julkaissut uuden albuminsa ilmaiseksi verkossa. Armeijan harmaisiin suunnannut nuori artisti halusi materiaalin jakoon vaikka ilmaiseksi.

Raimssin uusi platta Yllättävä vainu kuulostaa yllättävän hyvältä ja kypsältä. Miehen riimittelyn flow on edelleen jostain syystä hivenen tökkivää, mutta vokaalien soundi on kuitenkin mukavan pehmeä ja leppoisa. Levyltä löytyy myös todellisia valopilkkuja. Albumin aloitusraita Je! on tyylikäs ja taustoiltaan viimeiseen saakka hiottu tunnelmointi.

Mua varten -kappaleessa intensiteetti nousee hyvin kertsiin saakka, joka ei lopulta onnistu kuitenkaan lunastamaan ”lupauksia”. Levyn paras raita on todella hyvin groovaava Kiire, kiire. Biisin teema on yksinkertainen ja tarttuva, ja kappale rullaa hyvin eteenpäin. Ainakin kuu menee soundillisesti Nate Dogg -osastolle, mutta kappaleen vokaalipuoli ei vakuuta. Samalla linjalla oleva Teille karahtaa kiville liian pintaan miksatun synasoundinsa takia, mutta Täällä ois onnistuu kuitenkin mukavasti.

Räjäytän tän talon menee aivan liikaa Pikku Geen tontille, eli soundi edustaa mennyttä aikaa, eikä sellaisena säväytä mitenkään. Kappaleen olisi voinut hyvällä omallatunnolla jättää pois levyltä. Onneksi Viiden jenin romantikko fiilistelee tunnelman taas oikealle uralle. Levyn parhaista lyriikoista vastaa hauska Luokkakokous. Soundien puolesta hieno viisu on myös tyylikäs Haussa.

Raimssin tuorein platta on leppoisan kepeää suomirap-tuotantoa, joka kannattaa tsekata. Ainakaan levyn hinta ei ole esteenä.







Pisteet 3/5