Basic Element : Feelings

Singlet · Stara.fi

Ruotsalaisen dancemusiikin ehdottomiin ykkösnimiin jo 90-luvun alkupuolelta saakka lukeutunut Basic Element julkaisee jälleen uutta materiaalia. Pari vuotta sitten uudelleen aktivoitunut yhtye tavoittelee Feelings-singlellään taas tanssilistojen kärkipaikkoja.

Uusi single jatkaa hienosti I’ll Never Let You Go ja To You -hittien jalanjäljillä ollen tyylillisesti varsin lähellä viimeksi mainittua. Vokaaleja kappaleessa on yllättävän paljon, mutta niistä osa käytetään vokooderin läpi. Äänessä on tuttuun tapaan pääasiassa Petrus, jonka vokaalit toimivat tässä genressä varmasti kuin junan vessa.

Kappaleen pääasiallinen koukku lienee melodialtaan varsin toimivassa kertosäkeessä, mutta myös kokonaisuus soundimaailmoineen ja säkeistöjen taustoja sekä bridgejä värittävine synapimputuksineen täydentää hienosti tunnelmaa. Yllättäen myös ysärityyliset rap-osuudet onnistuvat tukemaan kokonaisuutta. Kappaleen loppurypistyksen aloittavassa breikissä on havaittavissa hienoista korniutta, mutta se menköön ysärin piikkiin.

Kokonaisuutena Basic Element on tehnyt jälleen kappaleen, joka tulee toimimaan takuuvarmasti discojen tanssilattioilla ja radiosoitossa.

Pisteet 4/5