Batman murskasi 400 miljoonan haamurajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kulissien takana monenlaisista vastoinkäymisistä sekä kuvausten aikana että ensi-illan jälkeen kärsinyt uusin Batman -elokuva Yön ritari on menestynyt upeasti elokuvateattereissa. Pelkästään Yhdysvalloissa sen lipputulot ovat nyt rikkoneet 400 miljoonan dollarin haamurajan vain 18 päivässä.

Samalla tehtiin myös ennätys haamurajan rikkomisessa, sillä aikaa siihen kului nyt vajaat puolet siitä mitä aikaisemman ennätyksen haltijalla, Shrek 2:lla, elokuvayhtiö Warner tiedotti. Kolmatta viikkoa leffalistan ykkösenä Yhdysvalloissa komeileva vauhtipaketti tuotti pelkästään viime viikonloppuna 42 miljoonaa. Maanantain 6,3 miljoonan myynnillä saldoksi tuli kunnioitettavat 400,03 miljoonaa dollaria.

Elokuvayhtiö odottaa tuoton nousevan pelkästään Pohjois-Amerikassa yli 500 miljoonaa dollariin, jolloin se ohittaisi ennätyslistalla toisella sijalla 471 miljoonalla olevan Star Wars -elokuvan vuodelta 1977. Mikäli puolen miljardin raja rikkoutuu, on Yön ritari vasta toinen elokuva, joka ylittää 500 miljoonan rajapyykin. Maailman tuottoisin elokuva on edelleen Titanic, joka on takonut yksin Pohjois-Amerikassa 601 miljoonan lipputulot.