Antti Tuisku jäi poliisin haaviin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Idols-kilpailusta suomalaisen poptaivaan kiintotähdeksi noussut laulaja Antti Tuisku on jäänyt poliisin haaviin Konginkankaalla. Artistin liian raskas kaasujalka tuli maksamaan sakkoina lähes tuhat euroa.

Asiasta uutisoineen Ilta-Sanomien Tuiskulla oli nopeutta sadan kilometrin rajoitusalueella 129 kilometriä tunnissa ja lisäksi hän teki vaarallisen ohituksen, joka päätyi vasta Antin ajettua kaarteeseen yli 60 metriä keltaisen viivan puolelle. Tästä syystä hän sai sakot liikenteen vaarantamisesta.

Äskettäin myös Tuiskun kollega, kesän alussa ajokortin saanut poppari Anna Abreu, kertoi Staralle, että hänellä on syntynyt liikenteessä vaaratilanteita, ja että joskus kaasujalkakin tuntuu hieman painavalta. Abreu on kuitenkin selviytynyt tiiviin keikkakesän ajomatkoista ilman havereita ja sakkoja.