Kulttisuosikki Enigma tekee paluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvulla kulttisuosioon noussut Enigma-yhtye tekee tänä syksynä paluun uudella albumillaan. Popmusiikin kultasormien Michael Cretun, David Fairsteinin ja Frank Petersonin sivuprojektiksi alunperin syntynyt yhtye nousi listoille vuonna 1990 jättihitillään Sadeness (Part I) ja menestys jatkui singlellä Mea Culpa sekä muutaman vuoden kuluttua hitillä Return To Innocence.

Nyt luvassa on jo yhtyeen seitsemäs studioalbumi, joka on nimeltään Seven Lives Many Faces. Levy julkaistaan Suomessa 24. syyskuuta. Vaikka yhtye ei ole niin sanottu house hold name, on se kuitenkin Saksan menestyneimpiä yhtyeitä 20 vuoteen. Yhtyeen levyjä on myyty huimat 40 miljoonaa kappaletta, ja ne ovat ansainneet yhteensä noin sata platinalevyä.

Yhtye perusti alunperin musiikkinsa vahvasti muiden musiikin lainaukseen, mutta useiden oikeusjuttujen jälkeen yhtyee viides levy ei lopulta sisältänyt lainkaan sampleja. Enigman edellinen albumi A Posteriori julkaistiin kaksi vuotta sitten.

Yhtyeen keulahahmo Michael Cretu nousi popmaailman kultasormeksi loihdittuaan 80-luvun puolivälissä vaimolleen Sandralle erittäin menestyksekkään pop-uran. Sandran klassikkohittejä ovat muiden muassa Maria Magdalena, In The Heat Of The Night ja Heartbeat.