Uintisankari Michael Phelps osti ökylukaalin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen olympiajoukkueessa historiaan Pekingin kisoissa tehnyt uimari Michael Phelps on hankkinut itselleen uuden lukaalin. Noin 1,7 miljoonan dollarin hintainen kattohuoneisto sijaitsee Baltimoressa, Marylandissa. Jättimäisestä kerrostaloasunnosta löytyy tilaa uskomattomat tuhat neliötä.

Talossa on merimaiseman lisäksi suuri kattoterassi, 20 hengen elokuvateatteri, nelimetrinen takka, täysimittainen kuntosali sekä baarihuone televisioseinineen ja biljardipöytineen. Uimarilla on kattoterassillaan luonnollisesti myös poreallas ja uima-allas, mutta pienissä altaissa hän tuskin harjoitelee seuraavia olympialaisia varten. Katso kuvat asunnosta tästä!

Viihdejulkaisu TMZ kertoo, että Michael Phelps tienasi pelkästään tänä vuonna kolmesta viiteen miljoonaan dollaria jo ennen kisoja. Uskomaton olympiamenestys tuo nuorelle miehelle lähivuosina kymmenien miljoonien lisätulot sponsori- ja mainossopimuksina.