Jonas Brothers : S.O.S.

Singlet · Stara.fi

Amerikkalainen veljessarja Jonas Brothers on kietonut erityisesti Yhdysvalloissa teinitytöt pikkusormensa ympärille siihen malliin, että moista hysteriaa ei ole nähty vuosikausiin. Samalla on aika ottaa myös yhtyeen hittisingle S.O.S. arvosteluun.

Kun unohdetaan veljesten ulkomusiikilliset tekijät, voidaan huomata, että myös yhtyeen musiikissa on selvää hittipotkua. Bändin läpimurtohitti Euroopassa onkin tehty pitkälti eurooppalaisen standardin mukaan ja siitä on kerrankin jätetty periamerikkalainen r&b-saippuavelli syrjään. Brothersit poppaavat kappaleessaan kuin Mika taannoin Suomenkin listat valoittaneilla hiteillään.

Soundiosasto on hienosti hallussa, ja kappaleesta lienee ollut tarkoitus tehdä mahdollisimman vähän ketään ärsyttävä ralli, sillä soundit on valittu kulkemaan tyylikkäästi keskitietä. Tärkeintä on kuitenkin, että hittikoukkua löytyy, ja S.O.S. -kappaleessa kertosäe toimii todella hienosti.

Pisteet 4/5