BB-Risto: En ole katsonut ikinä Big Brotheria

Big Brother · Stara.fi

Tänään ensimmäisenä Big Brother -taloon astellut tamperelainen Risto kertoi kisan alkajaisiksi kilpakumppaneilleen, ettei ole koskaan katsonut televisiosta jaksoakaan Big Brotheria. Valinnan jälkeen hän on kuitenkin tutustunut aihepiiriin verkossa.

– Mun kokemukset perustuvat vain YouTubesta katsottuihin klippeihin, BB-Risto kertoi.

Myös Johnny McMetal -taiteilijanimeä käyttävä Risto on toiminut Tampereella useiden baarien työntekijänä ja tehnyt samalla myös mallikeikkaa Jenni Aholan luotsaamalle ProModel-mallitoimistolle. Hieman ennen lähtöän BB-taloon Risto päivitti Facebook-profiiliin tilakseen ”Is gone now. See you soon <3”.

MTV3:n Viihdeuutisten mukaan Ristolla on ulosotossa peräti 14.000 euron velat ja hänet on tuomittu käräjäoikeudessa vahingonteosta sakkoihin ja korvauksiin hänen rikottuaan ravintolan ikkunan.