BB-talossa piilotellaan uusilta asukkailta

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon ensimmäiset hetket ovat sujuneet leppoisasti uusien asukkaiden tutustuessa toisiinsa. BB-Maria sai äsken idean, että talossa sisällä olleet yhdeksän asukasta piiloutuisivat seuraavalta asukkaalta.

Seuraavana taloon asteli 23-vuotias helsinkiläinen Marianna, joka katseli ensin hölmistyneenä ympärilleen ja luuli olevansa ensimmäinen talossa. Pian hän kuitenkin huomasi muiden asukkaiden laukut ja toiset astuivat esiin piiloistaan.

Ensimmäisten minuuttien aikana Isoveli on joutunut ojentamaan asukkaita jo kahteen otteeseen. Ensin heitä kiellettiin puhumasta tuotannon asioista ja pian tämän jälkeen oleilu kaksikerroksisen talon portailla kiellettiin. Taloon on tulossa vielä kaksi asukasta, joten tunnelma on edelleen odottava.