Katie Holmesin teatteriesitys floppaamassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Katie Holmes nähdään tulevana syksynä Broadwaylla teatterin lavalla näytelmässä All My Sons. Naisen tähdittämän näytelmän ennakkolipunmyynti ei kuitenkaan ole lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla ja nyt näytelmän pelätään jopa floppaavan, Star-lehti kertoo.

Yleensä Hollywood-tähtien esiintyminen Broadwayn näytelmissä on saanut aikaan huiman lipunmyynnin. Esimerkiksi Julia Robertsin vuonna 2006 tähdittämä Three Days of Rain myi lippunsa loppuun saman tien. Holmesin vetovoima ei ainakaan vielä ole riittänyt siivittämään All My Sons -näytelmän lipunmyyntiä täyttämään tuottajien odotuksia.

Näyttelijä Tom Cruisen kanssa naimisissa oleva Holmes on miehensä ja tyttärensä kanssa muuttanut New Yorkiin näytelmän vuoksi. Holmes hakee teatterin lavalta uutta potkua uralleen, sillä naisen lupaava elokuvaura tyssäsi tämän alettua seurustella Tom Cruisen kanssa vuonna 2005.

Viime aikoina Holmes on ollut otsikoissa lähinnä oudon maskuliinisen pukeutumistyylinsä vuoksi. Sunnuntaina Holmes kuvattiin miehensä Cruisen rinnalla jalassaan täsmälleen samanlaiset farkut kuin miehellään. Kuvia häiritsevän paljon toisiaan ulkoisesti muistuttavasta parista voi katsoa täältä!

Uusimmat