Tommy Lee Jones vaatii 10 miljoonaa Menetetty maa -leffasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Oscar-rohmuksi viime vuonna osoittautuneen Menetetty maa -elokuvan tähti Tommy Lee Jones vaatii elokuvan Paramount Pictures -tuotantoyhtiöltä oikeudessa yli kymmenen miljoonan dollarin korvauksia. Näyttelijän mukaan yhtiö on jättänyt maksamatta hänelle kuuluvia palkkioita elokuvasta.

Cormac McCarthyn kirjaan perustuvan murhajännärin sivuosassa sheriffinä nähty 61-vuotias Tommy Lee Jones kertoo, että hänelle luvattiin peruspalkan lisäksi merkittäviä bonuksia, mikäli elokuva menestyisi valkokankaalla.

Näin lopulta kävikin, mutta näyttelijä ei ole mielestään saanut ansaitsemaansa korvausta. Muiden muassa parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva on tähän mennessä tuottanut yli 160 miljoonaa dollaria. Tommy Lee Jones ja Paramountin edustajat eivät suostuneet kommentoimaan asiaa siitä uutisoineelle Daily Mirror -lehdelle.