Katy Perry : One Of The Boys

Albumit · Stara.fi

Kovassa kansainvälisessä nosteessa syksyn aikana ollut poptähti Katy Perry lunastaa suosiotaan nyt albumillaan One Of The Boys. Levyn aloittaa sen nimiraita, joka on soundillisesti kepeää ja helposti purtavaa jenkkipoppia.

Kappale antaakin hyvän yleiskuvan koko levystä, joka onkin juuri tarttuvilla melodioilla varustettua kevyttä purkkaa. Suurimmassa osassa kappaleita ei ole keskinkertaista suurempaa hittipotkua, mutta yksi on ylitse muiden.

Levyn hitti ja Katy Perryn läpimurtobiisi I Kissed A Girl on erittäin tarttuva popralli, jonka soundikuvioit iskevät ensisekunneista saakka tyylikkäinä ja hiottuna. Erityisesti kappaleen kaikki laulumelodiat ovat loistavia niin säkeistöissä kuin kertosäkeessäkin. Hitistä on levyllä mukana myös astetta räväkämpi Rock Mix ja musiikkivideo.

Tämän jälkeen palataan taas perinteiseen jenkkipoppiin. Waking Up In Vegas tarjoilee siihen leppoisaa kasariotetta, Thinking Of You fiilistelee rauhallisesti ja Mannequin on tylsä taustan kelloja lukuunottamatta, kuten myös If You Can Afford Me. Sen sijaan Ur So Gayn vihellys on hauska, mutta biisi muuten vain keskinkertainen slovarirallatus.

Euroviisumainen Hot n Cold tarjoaa hieman energisempää näkemystä, mutta koukku on jäänyt pöytälaatikkoon. Samoilla linjoilla on myös Self Inflicted. Lost chillailee ihan mukavana akustisena vokaalivetona. Slovari I’m Still Breathing on kaunis kappale, jossa on myös hiemat koukkua. Levyn päättävä Fingerprints on mukavan tarttuva poppiralli.

Musiikillisesti Katy Perry on Avril Lavignen aikuisempi painos, mutta hittipotkua löytyy hieman harvemmasta kappaleesta. Levy olisi voinut kallistua selvemmin joko slovarien tai nopeiden puolelle, kun nyt ne vuorottelevat päämäärättömästi.

Pisteet 3/5