Tero harkitsee poistumista BB-talosta

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on tällä viikolla tullut ilmi, että useampikin asukas on kyllästynyt kilpailuun ja harkinnut leikin jättämistä kesken. Tänään nähdyssä lähetyksessä selvisi, että myös BB-Tero on vakavasti harkinnut lähtevänsä vapaaehtoisesti kilpailusta.

Tero kysyi Isoveliltä päiväkirjahuoneessa, että pääseekö talosta halutessaan ulos nopeammin kuin sääntökirjassa mainitussa 48 tunnissa. Big Brother puolestaan tiedusteli mieheltä syytä kysymykseen.

– En tunne tällä hetkellä oloani täällä kotoisaksi, Tero perusteli.

Isoveli kysyi Terolta, koska hänelle oli tullut tunne, että talosta pitäisi päästä pois.

– Ehkä tällä viikolla ajoittain. Kun minulle tällainen olo tulee, niin ei se ole ihan tuulesta temmattu, vaikka se olisi ihan äskettäin tullut.

Tero keskusteli lähtösuunnitelmistaan myös Tuulin kanssa heidän pallotellessaan talon pihamaalla.

– Oon ajatellut muuttaa Saksaan ja että tekisinkin sen aika pian. Mulla on ollut vaan sellainen fiilinki, että olen jo henkisesti siirtynyt, Tero kertoi.