Afrikassa kokattiin Johanille yllätysruokaa!

Big Brother · Stara.fi

Afrikan Big Brother -taloon viikonloppuna lennätetty BB-Johan on saanut parissa päivässä tehokkaan perehdytyksen Afrikkaan ja afrikkalaiseen elämänmenoon. Hän on itse puolestaan opettanut talon miehille erityisesti tasa-arvoa.

Suomeen Johanin tilalle tullut Munya kertoi, että Afrikan Big Brotherissa miehet eivät ole tehneet ruokaa tai siivonneet, sillä kotityöt ovat kuuluneet vain naisille. Niinpä sikäläisen BB-talon miehille tulikin suurena yllätyksenä, kun suomalainen osallistui heti maanantaina innokkaasti siivoustalkoisiin.

Johanin esimerkin innoittamana BB-Ricco ja BB-TK ovat nyt innostuneet ruoanlaitosta. Miehet kokkasivat iltapäivällä ruokaa, joka sisälsi vaaleanpunaista ja keltaista riisiä, vihanneksia ja ”kaikenlaisia yllätyksiä”. Pojat halusivat kokeilla taitojaan ja lisäsivät pataan aineksia niin sanotusti fiilispohjalta.

Ruoanlaitto oli heistä ilmeisen hauskaa, koska pojat hihittelivät koko ajan. BB-Thami suostui koemaistamaaan ruokaa sen varalta, että se olisi myrkyllistä. Lopulta valmis ruoka näytti maistuvan hyvin myös Johanille. Päiväkirjahuoneessa suomalainen kertoi nauttineensa paikallisesta ruoasta.