Sinkkuäiti-Reginalla olikin jo valmiiksi uusi mies

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen nähdyssä Sinkkuäidille sulhanen -ohjelman tuotantokauden finaalijaksossa koettiin yllätys, kun kisassa mukana ollut Sinkkuäiti-Regina antoi lopulta rukkaset molemmille finaaliin valitsemilleen sulhasehdokkaille.

Tänään tarina sai taas uuden tosielämän juonenkäänteen, kun Regina oli aamulla Radio Novan haastattelussa. Hän nimittäin paljasti ettei ollutkaan enää sinkkuäiti siinä vaiheessa kun ohjelman finaalijaksoja kuvattiin.

– Olen seurustellut jo jonkin aikaa, enkä sen takia voinut valita kumpaakaan. Tapasin aivan ihanan miehen. Olin päättänyt yrittää olla lojaali ohjelmalle, mutta ei tunteilleen mitään mahtanut. Me ihastuimme ja rakastuimme, Regina paljasti.

Entisen sinkkuäidin mukaan tuotantoyhtiö oli tietoinen tilanteesta, mutta hänen haluttiin jatkaa loppuun saakka sinkkua näytellen. Regina ei paljastanut olivatko myös hänen finalistimiehensä tietoisia tilanteesta. Asiaan ei ainakaan ohjelmassa viitattu mitenkään.

– Olisin halunnut lopettaa kesken varsinkin sen jälkeen, kun törmäsin nykyiseen mieheeni. Ohjelma on aiheuttanut älyttömästi ongelmia meidän suhteeseemme. Se oli vaikea paikka minulle ja hänelle, että olin mukana ohjelmassa.

Hieman vastaava tilanne koettiin myös tämän vuoden Maajussille morsian -ohjelman kuvauksissa, kun yksi maajusseista löysi rakkauden heti kuvausten alkuvaiheessa ja jättäytyi pois varsinaisesta ohjelmasta.