Kuva Jennifer Anistonin rinnoista julkaistiin ilman lupaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime päivinä viihdelehdissä on ihmetelty ja ihasteltu sitä, että Hollywood-tähti Jennifer Aniston uskaltaa poseerata ensi vuoden kalenterissaan siten, että hänen rintansa näkyvät märän paidan läpi tähden seisoessa vesiputouksen alla.

Nyt on kuitenkin selvinnyt, että kyseisen kuvan julkaisemiseen ei sittenkään ollut tähden lupaa. Anistonin lakimiehet selvittävät parhaillaan kuinka Jenniferin paljastava märkä-t-paita-kuva on päätynyt kalenteriin ilman supertähden hyväksyntää, E! Online uutisoi.

Julkaisun saamien tietojen mukaan kalenterin valmistaja oli jättänyt vahingossa hyväksymättä kaikki kalenterissa käytetyt kuvat, joten myös paljastava kuva jäi samalla hyväksymättä. Tulossa on siis pahimmassa tapauksessa oikeusjuttu. Kyseinen otos löytyy tästä.

– Kaikki kuvat ovat peräisin lehtien kuvaussessioista ja kaikki oikeudet kuuluvat kuvaajille. Olemme kertoneet asiasta hänen lakimiehilleen, Anistonin tiedottaja kertoi.



Uusimmat