BB-juontaja Vappu erosi aviomiehestään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Big Brother -ohjelman juontajana kuluneen syksyn ajan nähty Vappu Pimiä on eronnut miehestään yli 12 vuoden yhdessäolon jälkeen. He ehtivät olla naimisissa kaksi vuotta.

Pimiä ei ole kommentoinut eroaan julkisesti, mutta 7.päivää-lehden mukaan pariskunnan kotiin kutsuttiin taannoin poliisit perheriitaa rauhoittelemaan. Nyt suosikkijuontaja on vahvistanut parin eroavan, Iltalehti uutisoi.

– Teen työtä seitsemänä päivänä viikossa. Työpäiväni venyvät usein jopa 16-tuntisiksi, Pimiä kertoi lehdelle marraskuun lopulla.

MTV3-kanavan chat-juontajana alunperin tutuksi tullut 30-vuotias Pimiä on toiminut Big Brotherin juontotehtävien lisäksi Tanssii tähtien kanssa -kilpailijana sekä radiojuontajana KissFM:llä ja Voicella.