Lindsay Lohan pestasi levylleen supertuottajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näytteljänä paremmin tunnetuksi tullut Hollywood-tähti Lindsay Lohan on saavuttanut menestystä myös musiikkiurallaan. Hänen kappaleitaan on nähty myös musiikkilistoilla ja parhaillaan työn alla on uusi hittilevy.

Viikonloppuna Lindsay Lohan paljasti, että hänen uuden levynsä yhtenä tuottajana tulee toimimaan hiphopin ja r&b-musiikin kultasormi Pharrell Williams. Uudelta Spirit In The Dark -albumilta tulee alustavien suunnitelmien mukaan löytymään Williamsin kanssa työstetty Playground -kappale.

– Pharrell Williams on uskomaton mies. Hän on ollut erittäin ystävällinen aina kun tapaamme. Viimeksi hän kertoi haluavansa tehdä kanssani hienon levyn, mutta vievänsä minut samalla minulle tuttujen elementtien luota. Hän haluaa, että levyäni tehdään jossain muualla, jossa voin keskittyä vain siihen, Lindsay Lohan kertoi Star-julkaisun mukaan.

Lindsay kertoi olevansa asiasta innoissaan, koska arvostaa kovasti Pharrellin ammattitaitoa ja ohjeita. Näin ollen uutta levyä tullaan tekemään jossain muualla kuin Los Angelesissa. Uudelta levyltä julkaistiin ensimmäinen single Bossy jo viime toukokuussa. Se oli StarGaten tuotantoa. Uuden levyn tyylin on kuvailtu olevan ”Kylie Minogue tapaa Rihannan”.