24-sarja päättyy ennen aikojaan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suuren suosion saanut 24-televisiosarja päätyy lähitulevaisuudessa myös valkokankaalle. Nyt suunnitelmat televisiosarjan tulevaisuudesta ovat menneet monin tavoin uusiksi ja sarjan tekeminen on katkolla ennen aikojaan.

Taannoin tuotantoyhtiö ilmoitti tehneensä sopimuksen suosikkisarjan kolmesta lisäkaudesta. Tuoreimpien tietojen mukaan on kuitenkin mahdollista, että niitä kaikkia ei sittenkään tulla tekemään.

– Toiveideni mukaan sarja loppuu kahdeksanteen kauteen. Kiefer ja minä olemme keskustelleet asiasta ja minusta meidän tulisi tähdätä siihen, sarjan tuottaja Howard Gordon kertoi E! Onlinelle.

Elokuvaprojekti on kuitenkin edelleen vireillä ja Gordon vihjasi, että Jack Bauer seikkailee sarjan päättymisen jälkeen vielä kerran valkokankaalla. Hän ei kuitenkaan vahvistanut epävirallisia tietoja, joiden mukaan Jack Bauer tulisi kuolemaan elokuvassa.

– En tiedä. Otan päivän kerrallaan. Käsittääkseni meillä on sopimus Fox-kanavan kanssa, joten voisimme tehdä sen vasta kun sarjan tekeminen on päättynyt. En usko, että elokuva toimisi samaan aikaan, kun Jack Bauer seikkailee televisiossa, Howard Gordon kierteli.

– Olemme huomanneet, että Jack Bauer on normaalimpi ihminen kuin aiemmin luulimme. Hän ei ole Supermies, jollaiseksi ihmiset häntä luulevat, tuottaja Jon Cassar puolestaan totesi.

Sarjan päätähti Kiefer Sutherland on jo kolme vuotta sitten kertonut haluavansa tappaa Jack Bauerin, joten asia ei ole mitenkään uusi.

– Olen tyytyväinen mahdollisesta kuolemastani. Sarjalle on tärkeää, että Jack joskus kuolee. Näin tuleekin tapahtumaan hetkellä, jona katsojat sitä vähiten odottavat, Sutherland kertoi helmikuussa 2006.

– Olen alusta saakka sanonut, että joskus tulee se tilanne, jossa Jackin kuolema palvelee sarjan intressejä parhaiten. Uskon, että myös kaikkien muut sarjan näyttelijät ovat samaa mieltä omista roolihahmoistaan.

Yhdysvalloissa esitetään parhaillaan sarjan seitsemättä tuotantokautta, joka alkoi viime sunnuntaina.