Teinitähti Emma Watson upeissa glamour-kuvissa, katso!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosituista Harry Potter -elokuvista tunnetuksi tullut teinitähti Emma Watson poseeraa brittilehden verkkosivuilla näyttävissä muotikuvissa. Elokuvien myötä monimiljonääriksi tullut tähti kertoo lehden haastattelussa myös suhteestaan seksikkyyteen ja julkisuuteen.

Emma Watson kertoo yllättyneensä siitä, että paparazzien ahdistelu moninkertaistui hänen täyttäessään taannoin 18 vuotta. Nykyisin paparazzit haluavat hänestä seksikkäitä skandaaalikuvia, mutta sellaisiin nuori supertähti ei ole antanut tilaisuutta. Myös studiokuvissa hän haluaa peittää kurvinsa.

– Minusta seksikkäänä oleminen on jotenkin noloa. Valokuvauksissa ihmiset yrittävät muokata minua vaikkapa laittamalla hiukseni ja pukemalla minut valitsemiinsa vaatteisiin. Kaikki haluavat kuvan minusta pienessä topissa, Emma Watson kertoi lehdelle.

– Minusta sellainen ei edes ole seksikästä. Minusta seksikkyydessä vähemmän on enemmän. Mitä vähemmän paljastat sitä enemmän ihmiset joutuvat kuvittelemaan.

Taannoin Emma Watson kertoi suostuvansa alastonkohtauksiin elokuvissa, mikäli katsoo sen oikeaksi ratkaisuksi. Valokuvaajat joutuvat kuitenkin ainakin studiosessioissa tyytymään kuviin, joissa ei kovin paljon paljasta pintaa esitellä. Katso tuoreet glamour-kuvat tästä!

Stara tapasi Emma Watsonin äskettäin Los Angelesissa. Lue tähden haastattelu tästä.