Lindsay Lohan ja Freddy Krueger eivät kohtaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan painiskeli taannoin päihdeongelmiensa takia myös vakavassa kriisissä työrintamalla, sillä henkilökohtaisten ongelmiensa takia häneltä meni sivu suun useita merkittäviä elokuvarooleja.

Pari päivää sitten Lohanin kerrottiin saaneen kiinnityksen Painajainen Elm Streetillä -elokuvan uuteen versioon, jolla juhlistetaan klassikkoleffan 25-vuotista taivalta. Lindsayn tiedottajan mukaan kyseessä on kuitenkin perätön huhu, eli neitokainen ei tule esiintymään valkokankaalla Freddy Kruegerin kanssa.

– Tieto ei pidä paikkaansa. Emme tiedä mistä tällaiset väitteet ovat lähtöisin, mutta ne eivät ole totta, tiedottaja kertoi E! Onlinelle.

Myös elokuvaa tuottava New Line on vahvistanut, ettei Lindsay ole mukana leffassa. Kauhupätkän tuottajaksi on kuitenkin kiinnitetty actionelokuvistaan tunnettu Michael Bay ja ohjaajaksi musiikkivideoistaan tunnettu Samuel Bayer, joka ohjasi aikanaan myös Nirvanan Smells Like A Teen Spirit -klassikkovideon. Freddy Kruegerin näyttelijä on vielä hakusessa, sillä Robert Englundia ei ilmeisesti tulla pääosassa näkemään.

Uusimmat