Syyttäjä haluaa Brownin oikeuteen Rihannan murhayrityksestä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Superjulkkispari Rihanna ja Chris Brown ovat edelleen Yhdysvaltojen viihdemaailman ykkösuutisena toissaviikonloppuisen pahoinpitelyjupakkansa takia. Nyt esiin on tullut uusia seikkoja, joiden valossa Brownin tilanne näyttää entistä synkemmältä.

Viime viikolla uutisoitiin, että syyttäjä ei ollut tyytyväinen poliisitutkinnassa esiin tulleeseen näyttöön, joka olisi riittänyt vain syytteeseen kotiväkivallasta. Syyttäjä vaati tuolloin poliisia jatkamaan tutkimuksia, jotta Chris Brown saataisiin syytteeseen myös rankemmista rikoksista.

Rihanna on jo aiemmin kertonut poliisille menettäneensä tajuntansa Chris Brownin kuristaessa häntä Grammy-juhlia edeltäneenä yönä Hollywoodissa. Supertähden mentyä tajuttomaksi Brown pakeni paikalta ja Rihanna kykeni soittamaan poliisille vasta palattuaan tajuihinsa.

Tuoreimpien tietojen mukaan syyttäjä haluaa nyt näyttöä pahoinpitelyn ja ruumiinvamman tuottamisen lisäksi myös murhayrityksestä, E! Online uutisoi. Viranomaiset myönsivät kuitenkin, että rajuimpien syytteiden ajamiseen tarvitaan erityisen vahvaa näyttöä. Sellaista ei ole vielä  saatu, sillä Rihanna on ilmeisesti tapauksen ainoa todistaja.