Big Brotherin Henna ja Niko levyttävät: ”Laulutaidoissa ei kehumista”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viimeisimmältä Big Brother -tuotantokaudelta tunnetuksi tulleet BB-Henna Kalinainen ja BB-Niko Saarinen aikovat levyttäviksi artisteiksi. MTV3-verkkosivuston mukaan he suunnittelevat tekevänsä oman kesäbiisin.

– Olemme Nikon kanssa päättäneet tehdä yhteisen kesäbiisin. Ajattelimme, että olisi upeaa esiintyä yhdessä. Voisimme laulaa suomeksi tai englanniksi. Haluaisimme tehdä sellaisen vetävän bilebiisin, Henna kertoi MTV3:n Viihdeuutisille.

Vielä levytysstudion ovet eivät kuitenkaan ole avautuneet, sillä parivaljakko tarvitsee taustalle vielä ammattilaisia viimeistelemään tuotannon. Harkinnassa on vielä myös se julkaisevatko Henna ja Niko oman kappaleensa vai oman versionsa jostain vanhemmasta hitistä. Henna on projektin suhteen realisti ja myöntää, ettei heidän laulutaitonsa ole välttämättä parhaasta päästä.

– Mielestäni olemme mahtavia esiintymään. Laulutaidoissamme ei ole välttämättä kehumista, mutta show olisi sitäkin hienompi. Etsimmekin nyt ahkerasti yhteistyökumppaneita. Toivottavasti haaveemme toteutuisi, Henna totesi.