Chris Brown ilmoittautui vihanhallintakurssille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suositun r&b-tähti Rihannan kolmisen viikkoa sitten Grammy-juhlia edeltävänä iltana pahasti hakannut artisti Chris Brown on ilmoittautunut vihanhallintakurssille. Hän osallistuu kurssille Glendalessa, Kaliforniassa, The New York Daily News uutisoi.

Chris Brown joutuu tekemisistään ensimmäisen kerran oikeuden eteen jo 5. maaliskuuta. Näin ollen hän on ottanut osaa vihanhallintakurssille vapaaehtoisesti ilman oikeuden määräystä. Asiasta lehdelle kertoneen lähipiirin mukaan Chris haluaa tällä osallistumisellaan parantaa pahoinpitelyn murskaamaa julkisuuskuvaansa.

Pahoinpitelynsä takia Chris Brown on jo menettänyt merkittäviä sponsoreitaan, kuten purukumimerkki Wrigley’sin. Lisäksi hän voi saada pahimmillaan jopa vankeustuomion, mikäli hänet todetaan syylliseksi törkeään pahoinpitelyyn ja tappouhkauksiin. Tällä hetkellä Los Angelesin poliisi kokoaa kuumeisesti näyttöä syytteitä varten. Tällä hetkellä näyttö ei siis riitä vankeustuomioon.