Pinkin Suomen konsertti vahvistettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara uutisoi toissaviikolla, että poptähti Pink saapuu marraskuussa konsertoimaan Suomeen. Nyt konsertti on vahvistettu myös konserttijärjestäjän puolelta, eli Pink konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 12. marraskuuta.

Kyseessä on viime vuonna julkaistun ja kultaa Suomessa myyneen Funhouse-albumin maailmankiertue, joka vie Pinkin kevään aikana Australiaan ja Eurooppaan. Edellisen kerran Pink esiintyi Suomessa vuonna 2006 osana I’m Not Dead -levyn kiertuettaan.

Philadelphiassa syntynyt Pink, oikealta nimeltään Alecia Moore, herätti ensimmäisen kerran laajaa kansainvälistä huomiota vuonna 2001 kun hän teki Christina Aguileran, Missy Elliottin, Myan ja Lil’ Kimin kanssa uuden version Lady Marmalade -diskoklassikosta Moulin Rouge -elokuvaa varten. Pink teki varsinaisen läpimurtonsa kakkosalbumillaan M!ssudaztood vuonna 2002.