Suosikkijuontajasta tuli Aikakoneen yllätysjäsen

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun puolivälissä Suomen tanssi- ja radiolistoja hallinnut Aikakone tekee tänä keväänä paluun keikkalavoille. Samalla yhtye esittelee myös uuden jäsenen, kun mukaan tulee suosikkijuontaja Susanna Laine. Hän toimiii yhtyeen vakiojäsenen Veran äitiyslomittajana.

Susanna Laine on toiminut ennen laulajanuraansa juontajana ja toimittajana muiden muassa Voice-kanavalla ja Nelosen Talent-ohjelmassa. Laine valittiin toiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kisoissa 2005.

Aikakone lukeutui maamme suosituimpiin yhtyeisiin 1990-luvun puolivälissä. Muiden muassa Odota, Tähtikaaren taa ja Neiti Groove ovat nousseet vuosien varrella suomalaisen musiikkitaivaan kestohiteiksi. Yhtälailla ovat Sani, Vera, Alex ja Maki jättäneet lähtemättömän jälkensä maamme viihde-elämään monipuolisina taitureina. Nyt joukkoon on siis astunut mukaan myös Susanna Laine.

Aikakone toimi vuosina 1995 – 1998. Kolmen vuoden tauon jälkeen, 2001 – 2003, yhtye esiintyi nimellä Aika. Aikakoneelta ilmestyi Greatest Hits -kokoelmalevy helmikuussa 2008. Yhtyeen toistaiseksi sovitut keikat ovat alla.

27.03. Kuusamo, Ruka Ski Bistro

30.04. Pyhätunturi, Nova Club

15.05. Porvoo, Seurahuone

16.05. MS Baltic Princes

03.07. Helsinki, Bohemia

21.08. Joensuu, Kimmel

28.08. Vantaa, Tulisuudelma

04.09. Lahti, Alex Park Hotel

18.09. Jyväskylä, Night

16.10. Kouvola, Vaakuna

12.12. Valkeakoski, Waltikka

Uusimmat