Teinitähti Taylor Swift valloittamaan myös Suomea

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhtysvaltojen menestyksekkäimpien teinitähtien kärkikaartiin jo tovin kuulunut Taylor Swift ryhtyy viimein valloittamaan myös Suomea, kun supertähden Fearless-albumi julkaistaan 11. maaliskuuta. Yhdysvalloissa jo viime vuonna julkaistun levyn ensimmäinen singlelohkaisu on nimeltään Love Story.

Taylor Swift on raivannut upeasti tiensä kantripiireistä poplistoille. 19-vuotias supertähti oli vuoden 2008 myydyin artisti Yhdysvalloissa. Fearless ilmestyi Yhdysvalloissa marraskuussa ja levy on säilynyt Billboard Top 200 -albumilistan kärkisijoilla siitä saakka. Kukaan toinen artisti ei ole kyennyt pitämään ykköspaikkaa Yhdysvaltojen albumilistalla kymmentä viikkoa sitten Santanan Supernatural-levyn vuonna 1999.

Taylor kirjoittaa kappaleensa itse ja soittaa keikoillaan kitaraa ja pianoa. Hän on ehtinyt vierailla vuoden sisällä kaikissa Yhdysvaltojen suosituimmissa talk show -ohjelmissa. Myös hänen itse kuvaamansa videopäiväkirja MySpacessa on huippusuosittu. Suomessa neidin musiikkia on kuultu muiden muassa Greyn anatomia -sarjassa ja Taylor vieraili taannoin myös suositussa C.S.I. -sarjassa. Katso video vierailusta tästä tai artikkelin alta.

Taylor Swift näkyy keväällä esimerkiksi Jonas Brothers: 3D Concert Experience -keikkataltioinnissa ja vierailee myös tulevassa Hannah Montana -leffassa Miley Cyrusin rinnalla.