Don Johnson Big Band julkaisee uutta materiaalia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taukoa levytysrintamalta viime aikoina pitänyt Don Johnson Big Band julkaisee uutta materiaalia. Uuden albumin ensimmäinen single L.L.H. julkaistaan 16. maaliskuuta. Kappale edustaa yhtyeelle uutta, hieman rockimpaa elektronista soundia.

L.L.H. on yksi tulevan albumin kulmakiviä. Biisin vauhdikas tunnelma tulee varmaan yllättämään monet, ja onkin todella mielenkiintoista nähdä miten se otetaan vastaan. Keikoilla kappaleesta on kuultu erilaisia versioita jo jonkin aikaa, yhtyeen laulaja Tommy Lindgren kertoo.

– Tosin tälläkään kertaa ensimmäinen sinkku ei kerro edes puolta totuutta tulevasta levystä. Uusi levy sisältää nopeampaa materiaalia kuin aikaisemmin ja keikkojen energiaa tuntuu nyt tarttuneen moniin biiseihin luontevalla tavalla, rumpali Kari Saarilahti tarkentaa.

6. toukokuuta julkaistavaa toistaiseksi nimeämätöntä albumia on tehty Helsinki-Hollola-Lanzarote –akselilla ja albumin masteroinnista New Yorkissa vastaa Chris Athens, joka on aiemmin työstänyt muiden muassa Coldplayn, Beastie Boysin ja Usherin materiaalia.