Seuraavat Big Brother -tähdet haussa – oletko sinä mukana?

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -realitysarja etsii jälleen uusia asukkaita seuraavan kauden BB-taloon. Asukashakutilaisuuksia järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla 19. maaliskuuta alkaen.

Castingkiertue starttaa Helsingistä ja pysähtyy viime vuoden tapaan Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Rovaniemellä. Asukkaita etsitään nyt ensimmäistä kertaa myös Lappeenrannasta ja Joensuusta. Subilla nähdään ensi syksynä tosi-tv-suosikin viides tuotantokausi.

– Haemme taloon jälleen kiinnostavia persoonallisuuksia, ja toivoisimme tänä vuonna myös enemmän vanhempia hakijoita. Tärkeintä on olla oma itsensä, sillä pärjää parhaiten asukasvalinnassa, kertoo tuottaja Mikko Räisänen tuotantoyhtiö Metronomelta.

Räisäsen lisäksi asukkaita haastattelevat ohjaaja Kim Sainio ja käsikirjoittaja Sami Aaltonen.

Alusta asti Suomen Big Brotherissa mukana ollut Vappu Pimiä jatkaa Big Brother Talk Show’n juontajana. Big Brother Extraa kahdella viime kaudella vetänyt Janne Kataja puolestaan siirtyy uusiin haasteisiin. Extran uusi juontaja paljastetaan toukokuussa. Uusien asukkaiden hakutilaisuudet järjestetään seuraavasti.

19.3. Helsinki

4.4. Helsinki

20.3 Turku

24.3 Lappeenranta

25.3 Joensuu

26.3 Jyväskylä

27.3 Tampere

31.3 Oulu

1.4. Rovaniemi