Mikkoset saivat täystyrmäyksen lukijoilta: Lopettakaa ohjelma!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntaina Nelosella ensimmäistä ja mahdollisesti myös viimeistä kertaa nähty realitypropaganda Mikkosten maailma on saavuttanut tavoitteensa ainakin siinä mielessä, että ohjelma on herättänyt harvinaisen paljon mielipiteitä.

Ohjelman erikoispiirteenä on sen kärjekkään sisällön lisäksi myös ohjelman jatkuvuus, sillä katsojat saavat nyt äänestää maksullisilla tekstiviesteillä haluavatko he ohjelman jatkuvan vai eivät.

Staran lukijoiden mukaan ohjelmalla ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuuksia jatkoon, sillä äänestyksessä peräti 85 prosenttia tyrmäsi ohjelman. Ääniä annettiin vajaassa vuorokaudessa yli 3.200 kappaletta. Katsojien antama kirjallinen palaute oli saman suuntaista.

– No huh huh! Ensimmäinen kerta minulle kun todella toivoin että telkkari sanois työsopimuksensa irti, ja hajois sankan savun saattelemana! Timo T.A vois kyllä pysyä pois ruudusta, sama kohtalo myös muijalle, nimimerkki peppe75 totesi.

– Irtisanon tv-luvan ja vien kaikki vehkeet välittömästi pois jos toi paska jatkuu, nimimerkki tomppa lisäsi.

– Säälittää, kun lapsetkin on pitänyt uhrata julkisuudenkipeyden alttarille. Ei voisi vähempää kiinnostaa, kerran katsoin uteliaisuudesta, toista kertaa en missään nimessä, nimimerkki Ritva totesi.