Katkera Jennifer Aniston: ”Mikään suhde ei kestä ikuisesti”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Jennifer Aniston on joutunut pettymään raskaasti rakkaudessa kahdessa viimeisimmässä suhteessaan. Hänen aviomiehensä Brad Pitt petti häntä Angelina Jolien kanssa ja myöhemmin näyttelijä Vince Vaughn jätti hänet.

Jennifer joutui muutama viikko sitten kovan paikan eteen Oscar-gaalassa, kun hän näki Pittin ja Jolien ensimmäisen kerran yhdessä muualla kuin televisiossa tai lehtikuvissa. Nyt Aniston on todennut lehtihaastattelussa uskovansa, ettei mikään suhde kestä ikuisesti.

Frendit-sarjan myötä supertähdeksi noussut näyttelijätär seurustelee nykyisin poptähti John Mayerin kanssa, mutta hän itsekin uskoo ettei heidän suhteensa tule kestämään loputtomiin. Hän nimittäin haaveilee suhteesta, jossa ei olisi lainkaan ongelmia.

– Kuka on sanonut, että suhteen tulisi kestää ikuisesti? Se olisi aivan liikaa toivottu. Minulla ei ole sellaista enkä usko, että kenellään muullakaan on. Me vain huijaamme itseämme jos toivomme, että sellaisia on olemassa, Jennifer Aniston valitteli People-lehden haastattelussa.

Hollywood-tähden mukaan syy eroihin johtuu useimmiten pariskunnan kommunikaation puutteesta, kun osapuolet luulevat toisen osaavan lukea heidän ajatuksensa. Mikäli toinen ei ymmärräkään, syntyy siitä ristiriitoja.

Uusimmat