Nicolas Cage: ”En saanut kenkää The Wrestleristä!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-tähti Nicolas Cage on tullut tutuksi lukuisista menestysrooleistaan, mutta viime aikoina supertähden ura on ollut ainakin roolien ja elokuvien menestyksessä mitattuna selvässä laskusuunnassa. Taannoin häneltä meni ohi myös rooli The Wrestler -elokuvassa.

Aiemmin on huhuttu, että Nicolas Cage olisi saanut potkut elokuvan pääroolista showpainija Randy ”The Ram” Robinsonina. Roolia tarjottiin ensin hänelle, mutta nyt tähti on kumonnut huhut potkuistaan ja todennut jättäytyneensä vapaaehtoisesti pois projektista.

– En saanut potkuja elokuvasta. Irtisanouduin siitä vapaaehtoisesti, koska minulla ei ollut mielestäni tarpeeksi aikaa hankkia rooliin vaadittavaa ulkonäköä. Rooliin tarvittiin lihakset, jotka näyttävät steroideilla hankitulta, mutta minä en tule koskaan sellaisia hankkimaan, Nicolas Cage totesi Access Hollywoodille uuden Knowing-elokuvansa ensi-illassa maanantaina.

Roolissa nähtiin lopulta upean suorituksen tehnyt Mickey Rourke, joka sai roolistaan myös Oscar-ehdokkuuden.

Uusimmat