Kohuväite: Britney ja Kevin palasivat yhteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan varsin menestyksekkäällä Circus-kiertueellaan oleva poptähti Britney Spears erosi taannoin pitkällisten oikeustaistelujen saattelemana tanssijamiehestään Kevin Federlinestä. Avioeroa seurasi raju kiista muiden muassa pariskunnan kahden lapsen huoltajuudesta.

Taannoisen hermoromahduksensa takia edelleen Jamie-isänsä holhouksen alaisena oleva Britney Spears halusi poikansa mukaan kiertueelle ja joutui siksi päästämään myös Kevinin mukaan turneelleen.

Päätös ei ole ilmeisesti ollut kuitenkaan kovin huono, sillä tuoreimpien tietojen mukaan ex-aviopari olisi lähentynyt selvästi ollessaan yhdessä. Amerikkalaisen Star-lehden mukaan Britney ja Kevin ovat haudanneet massiiviset sotakirveensä ja heidät olisi nähty usein flirttailemassa ja jopa suutelemassa.

– Totuus on, että he ovat rakastumassa uudelleen. En usko, että heidän rakkautensa koskaan edes loppuikaan, sisäpiiristä vihjattiin lehdelle.