Amy Winehouse, eli Amy Jade Civil, oikeudessa faninsa pahoinpitelystä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Amy Winehouse nähtiin tänään oikeuden edessä, kun hän oli tuomioistuimessa vastaamassa syytteisiin pahoinpitelystä. Oikeudessa hän käytti virallista nimeään Amy Jade Civil.

Oikeudessa puitiin viime syyskuussa tapahtunutta välikohtausta, jonka tiimellyksessä Amy Winehousen epäillään pahoinpidelleen faninsa. Westminsterin oikeustalon leivättömän pöydän ääreen tänään myöhässä saapunut poptähti kiisti kuitenkin syytteet tanssija Sherene Flashin lyömisestä. Flash oli Lontoossa järjestetyssä gaalaillassa pyytänyt Amya kuvaan kanssaan, mutta poppari ei siihen suostunut, vaan iski tanssijaa nyrkillä.

Ennen tähden kuulemista hänen asianajajansa Mark Haslam sai kuitenkin selitellä noloa myöhästymistä. Amy kertoi lähteneensä Pohjois-Lontoossa sijaitsevasta kodistaan yli kaksi tuntia ennen istunnon alkamista, mutta myöhästyneensä silti. Istunnon jälkeen Winehouse päästettiin vapaaksi odottamaan oikeudenkäynnin jatkumista takuita vastaan.

Uusimmat