Iron Maiden perui lopettamispuheensa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin heavy-yhtyeisiin lukeutuva Iron Maiden vihjaili aiemmin, että yhtye olisi mahdollisesti lopettamassa uransa seuraavan studiolevyn jälkeen. Nyt bändi on kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin.

– Olemme aina sanoneet tekevämme vain 15 albumia ja nyt se määrä on täyttymässä. Lähestymme lopettamishetkeämme, bändin basisti Steve Harris kertoi lopettamisaikeista viime syksynä.

Kitaristi Adrian Smith on kuitenkin nyt kertonut yhtyeen saaneen uutta kipinää bändin 35-vuotisjuhlien ansiosta. Näin ollen Iron Maiden tulee jatkamaan keikkailua ja levyttämistä.

– Tulemme jatkamaan. Hienointa on, että tuolla on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat tietää mitä tulemme tekemään. Tosielämässä sellaista täytyy arvostaa, Smith kertoi Metal Hammer -julkaisulle.